Moni pohtii, että onko kasvojooga pelkkä ohimenevä muoti-ilmiö, vai voiko sillä oikeasti saada näkyviä tuloksia, kuten esimerkiksi nuorekasta ulkonäköä tai narskuttelun vähenemistä. Pureudutaan aiheeseen siis lisää tässä artikkelissa!
Kasvojooga kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, myös Suomessa.
Lajiin törmää sosiaalisessa mediassa, ja yhä useammalla on ainakin yksi tuttava, joka intoilee kasvojoogasta luonnollisena keinona voida paremmin ja palauttaa nuorekas hehku. Osa lähtee kokeilemaan kasvoharjoituksia saadakseen ilmettä kohotettua, osa puolestaan kaipaa kasvojoogan ja siihen usein kiinteästi liittyvän kasvohieronnan tuomaa rentoutta kasvoilleen.
Erityisesti jännityspäänsäryt ja puremalihasten kireys tuovat ihmisiä kasvojoogatallenteiden, -kurssien ja -kirjojen pariin.
– Päivi Salminen, kasvojoogaopettaja
Kasvojoogan merkittävin terveyshyöty on voimistuva nenähengitys, mutta se tulee monelle yllättävänä bonuksena. Jotkut huomaavat jo muutaman viikon kasvojoogailun jälkeen nukkuvansa paremmin – osa parantuneen nenähengityksen, osa rennompien leukojen ansiosta! Voit tutustua tarkemmin kasvojoogan terveyshyötyihin tässä artikkelissa.
Ei ole merkitystä, hakeutuuko kasvojoogan pariin pirteämmän ilmeen vai rennomman olon takia, sillä samat harjoitukset tarjoavat niin terveys- kuin ulkonäköhyötyjäkin. Nuorekkuutta tavoitteleva ottaa varmasti mielellään vastaan myös terveysvaikutukset, ja leukojen rentoutta hakeva tuskin pahastuu pirteämmästä ilmeestä.
Voiko kasvojoogaamalla oikeasti näyttää nuoremmalta?

Kasvojoogan harjoittajat ja opettajat vannovat kasvojoogan nimeen, mutta onko aiheesta tutkimusta?
Kasvojoogan nuorentavaa vaikutusta on tutkittu yliopistotasolla Northwesternin yliopistossa Yhdysvalloissa. Vuonna 2018 Happy Face Yogan kehittäjä Gary Sikorski loi 32 liikkeen kasvoharjoitusohjelman. Tutkimukseen osallistuneet 40-65-vuotiaat naiset toistivat 32 liikkeen harjoitusohjelmaa 20 viikon ajan, aluksi päivittäin, sitten joka toinen päivä. Jokainen liike vei noin minuutin verran aikaa, joten kyseessä oli suunnilleen puolen tunnin ohjelma.
Riippumattomat ihotautilääkärit arvioivat osallistujien kuvia ennen ja jälkeen testijakson. Heidän arvionsa mukaan osallistujien ulkonäkö nuorentui 20 viikossa keskimäärin kolme vuotta, kiitos erityisesti poskien ylä- ja alaosien muuttumisen täyteläisemmiksi.
Kasvojooga lajina on kehittynyt muutamassa vuodessa valtavasti, ja etenkin valveutuneimmat kasvojoogaopettajat ovat nykyisin hyvin tarkkoja kasvoharjoituksista. Sikorskin liikkeet rypistävät kasvoja monesti epäedullisella tavalla, ja väistämättä tuleekin mieleen, että tarkemmin valituilla kasvojumppaliikkeillä ja yksilöllisesti räätälöidyillä ohjelmilla olisi voinut saada vielä paljon parempiakin tuloksia aikaiseksi.
Kasvojoogassa on tärkeää oikeanlaiset tekniikat ja ymmärrys siitä, mitä tekee – siksi se kannattaa aloittaa kouluttautuneen ja osaavan opettajan ohjauksessa.
Suomessa arvostetaan Yhdysvaltojen tyyliä luonnollisempaa kauneutta ja kasvojoogastakin haetaan terveyttä ja positiivisempaa ilmettä, ei ikuista nuoruutta. Kasvojoogaamisen myötä poskipäät kohoavat, silmät tulevat avoimemmiksi ja otsarypyt loiventuvat. Nämä hienovaraiset muutokset aikaansaavat positiivisen perusilmeen, joka jakaa hyvää mieltä myös ympäristöön.
Kasvojooga saa ihon hehkumaan
Kasvojumppa vilkastaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa ihon keskiosissa ja parantaa kasvojen alueen verenkiertoa. Veren mukana kasvoille kulkevat myös happi ja ravinteet, kuten kollageenin tuotantoon tarvittava C-vitamiini. Niinpä kasvojoogi huomaa usein ihonsa kirkastuvan, puhdistuvan ja saavan kauniin hehkun. Hehkuva ja kirkkaampi iho luo nuorekasta ilmettä kasvoille, mikä kannustaa jatkamaan harjoittelua.
Monelle on merkittävää jo sekin, että saa kokemuksen kasvojen muutosten hallinnasta. Vuosien mittaan silmäluomet, leukalinja ja posket väistämättä suuntaavat alaspäin. Vanheneminen on ilman muuta etuoikeus, mutta on voimaannuttavaa huomata, että ilmeen väsähtämiselle ei tarvitsekaan alistua, vaan ulkonäköönsä voi vaikuttaa täysin luonnollisin, edullisin ja turvallisin keinoin, samalla vieläpä terveyttä edistäen.
Haluatko aloittaa kasvojoogan?

Kasvojooga kannattaa aloittaa ammattilaisen opastuksessa, niin opit varmasti oikeat tekniikat ja juuri sinulle hyödyllisimmät kasvojoogaliikkeet.
Joogit-palvelun 7 päivän kasvojoogakurssilla saat opettajaksesi Suomen kokeneimman kasvojoogaopettajan, -kouluttajan ja -kirjailijan Päivi Salmisen – tämän paremmissa käsissä et voi olla kasvojoogan saralla!